6Aika CityIot: nopeita kokeiluja ja älykkään Tampereen rakentamista

Kuva: Opa Latvala

Tampere kunnostautui CityIot-hankkeessa erityisesti kaupunkiympäristön ratkaisujen nopeana kokeilijana ja loi samalla perustaa datan kokonaisvaltaiselle hyödyntämiselle.

Nopeat kokeilut rantautuivat Tampereelle ja CityIot-hankkeeseen Forum Virium Helsingiltä. Nopeiden kokeilujen tarkoituksena on tarjota yrityksille mahdollisuus pilotoida ratkaisujaan aidossa kaupunkiympäristössä ja saada kehitystyön tueksi palautetta oikeilta käyttäjiltä. Tamperelaiset muokkasivat Forum Viriumin Fiksussa Kalasatamassa kokeileman prosessin paikallisiin tarpeisiin ja laittoivat pyörät pyörimään.

Heti alkuun nopeisiin kokeiluihin saatiin Tampereella sekä yritysten hyviä ehdotuksia että niiden onnistuneita toteutuksia. Kaupunki kokeili esimerkiksi vesi-infraan kuuluvien pumppaamojensa älykästä etävalvontaa Steamlane Oy:n kanssa. Data-analytiikan ja tekoälyn asiantuntijayritys sai kokeilusta vauhtia ratkaisunsa kaupallistamiseen ja kaupunki ennakoivan kunnossapidon kehittämiseen.

Myöhemmässä vaiheessa hanketta mittausalan asiantuntija Nokeval Oy testasi Tampereen kaupungin kanssa hulevesien jatkuvatoimista mittaamista. Lopputuloksena oli anturipaketti, jonka tuotteistamista yritys on jatkanut osana isompaa ympäristömittauksen kokonaisuutta.

– Kokeilu tarjosi meille helposti ja nopeasti konkreettisen testiolosuhteen, mikä on aina tärkeää kun tehdään tuotekehitystä. Tämä on ehdottomasti sellaista toimintaa, josta olemme kiinnostuneita jatkossakin, kertoo myyntipäällikkö Teemu Lehtonen Nokevalista.

Nopea kokeilu tuo yhteen eri alojen asiantuntijoita

Parhaiten nopeassa kokeilussa onnistuu yritys, joka lähtee mukaan vahvasti kehitysmielessä eli saadakseen kaupungilta palautetta ideastaan, prototyypistään tai tuotteestaan. Näin arvioi CityIot-hankkeen Tampereen nopeat kokeilut koordinoinut Markku Niemi Business Tampereesta.

Kaupungilta täytyy vastaavasti saada kuhunkin kokeiluun mukaan juuri ne ihmiset, jotka tuntevat kaupungin tarpeet ja toimintatavat parhaiten. Hankeväki luo kokeilulle sujuvat puitteet, mutta jokaisen hankkeen asiaosaamisen tulisi olla ratkaisun tulevien käyttäjien käsissä.

– Tämä otettiin meillä periaatteeksi, joten esimerkiksi pumppaamojen etävalvontakokeilussa oli Tampereen Veden ihmisiä kommentoimassa suunnitelmaa jo ennen kuin mitään lähdettiin tekemään. Heidän kanssaan selvitettiin, mitä kannattaa tehdä ja missä laajuudessa, Niemi kertoo.

Tämä periaate tuotti hyvää tulosta myös Nokevalin kokeilussa. Yritys pääsi juttelemaan kaupungin hulevesitiimin kanssa suoraan ja heti hankkeen alkumetreillä. Siinä oli Lehtosen mukaan avain kokeilun onnistumiseen.

– Laitevalmistajana meidän kuuluukin kuunnella ammattilaisia, jotka ovat ihan konkreettisesti tekemisissä mittausten kanssa. Sen jälkeen voimme miettiä, miten samat mittaukset voisi hoitaa IoT-ratkaisujen avulla helpommin, Lehtonen sanoo.

Kaupungin organisaatiossa nopeat kokeilut ovat hyvä tapa nipistää aikaa kehittämiseen. Kaupungin työntekijöillä riittää kiirettä varsinaisissa töissäänkin, ja kokeilut ovat osoittautuneet toimivaksi keinoksi päästä tutkimaan digitalisaation tuomia mahdollisuuksia yhdessä asiantuntijoiden eli tässä tapauksessa yritysten edustajien kanssa. ICT-ratkaisut ovat joka tapauksessa tulossa kaupungin eri toimintoihin, yhteistyön avulla niistä on mahdollista saada hyötyjä irti enemmän ja nopeammin.

IoT-alusta on älykkään kaupungin perusta

Yksittäiset älykkäät ratkaisut eivät vielä riitä tekemään koko kaupungista älykästä, vaikka niitä syntyisi sadoittain. CityIoT-hankkeen suunnitteluvaiheessa oli jo tiedossa, että ratkaisuja varten pitää olla yhteinen alusta – sitä kehitti Tampereen yliopisto, ja kaupungin piloteista saatiin alustaan oikeaa dataa.

Alustalla data on helposti hyödynnettävissä. Sen avulla on mahdollista esimerkiksi käyttää olemassa olevaa infraa tehokkaammin – ohjata vaikkapa katuvaloja valaistustarpeen mukaan tai parkkipaikkaa tarvitsevia autoilijoita suoraan vapaille paikoille. Tehokkuus puolestaan säästää euroja ja voi myös vähentää päästöjä, mikä on on tärkeää Tampereen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

CityIoT-hankkeessa tehty työ on osaltaan pohjustanut Tampereen kaupungin IoT-alustan hankintaa. Ajatuksena on, että erilaisia anturiratkaisuja tulee kaupungille varmasti lisää, joten niistä kannattaa kerätä data yhteen paikkaan ja yhtenäisessä muodossa. Datasta voidaan näin jalostaa näkymiä moneen käyttöön, vaikkapa liikennesuunnittelun, kunnossapidon tai päätöksentekijöiden tiedolla johtamisen tarpeisiin.

Nokian kerryttämää osaamista uudessa käytössä

CityIoT-hankkeen keskeisin opetus on, että IoT-ratkaisuissa on valtavasti potentiaalia, tekniikka on kypsää, kilpailukykyistä ja suhteellisen edullistakin. Älykkään kaupungin ratkaisuja on mahdollista toteuttaa heti ja näin saadaan aikaan säästöjä ja sujuvampia toimintatapoja. Lisäksi tekniikka kehittyy edelleen nopeasti ja sen terävin kärki on usein startupeissa. Tämä kannattaa ottaa huomioon myös tulevissa kehityshankkeissa ja julkisissa hankinnoissa.

– Jos tehdään pelkästään todella suuria hankintoja tai kokeiluja, pienillä startupeilla ei ole mahdollisuuksia lähteä niihin ja näin rajataan paljon innovaatioita pois, Niemi sanoo.

6Ajan CityIoT-hanke osui hyvään aikaan Tampereen seudun osaamisen kannalta. Monet piloteista tehtiin paikallisten yritysten kanssa, ja näistä noin kolmasosa oli Nokian rakennemuutoksen jälkeen ja sieltä vapautunein voimin perustettuja startupeja. Useissa City IoT:n nopeissa kokeiluissa jalostettiin siis Nokian aikana kertynyttä huippuosaamista uudenlaiseen käyttöön, mikä on hyödyllistä sekä yritysten, kaupungin että seudun elinvoiman kannalta.

Tulevaisuuden toimijariippumaton dataintegraatioalusta (CityIoT) -hanke 1.9.2017 – 31.5.2020. Päätoteuttajana Oulun yliopisto. Hankkeen Tampereen osatoteutuksen vastuu oli Tampereen kaupungilla, vetovastuussa projektipäällikkö Mika Heikkilä kaupunkiympäristön palvelualueelta. Business Tampere teki yritysyhteistyötä alihankintana kaupungille.

Markku Niemi on asiakkuusvastaava Business Tampereessa ja hoiti CityIot-hankkeessa yritysyhteistyötä ja nopeita kokeiluja.

 

Jaa uutinen