Älykkään automaation osaajat neljännen teollisen vallankumouksen vauhdittajina

Älykkäässä automaatiossa tuotantoprosessien hallinta, automaatio- ja ohjelmistoteknologioiden hyödyntäminen nivoutuvat yhteen sulavaksi, tehokkaaksi ja jatkuvasti kehittyväksi, tuotannoksi. Tampereella koulutetaan älykkään automaation huippuosaajia parhaillaan suuria kehitysharppauksia ottavan valmistavan teollisuuden tarpeisiin.

Neljäs teollinen vallankumous muuttaa kaiken, mutta suuret muutokset tehdään hitaasti. Kenties liiankin? Suomessa ja erityisesti Tampereen seudulla olisi osaamista ja hyviä kumppaneita nopeampiinkin liikkeisiin, linjaa Tampereen yliopiston tuotantotekniikan professori Minna Lanz.

”Jokaisella aikakaudella sanotaan, että kehitys on nyt nopeampaa kuin koskaan. Tämä on kenties harha. Mutta on totta, että Euroopassa, erityisesti Saksassa, otetaan parhaillaan valtavia harppauksia älykkään automaation hyödyntämisessä. Suomessakin tapahtuu, mutta hitaammin. Kaikkea kerättävissä olevaa dataa ei vielä hyödynnetä tehokkaasti: uudistuminen vaatii vahvan vision ja paljon rohkeutta.”

Rahkeita olisi vikkelämpäänkin toimintaan, sillä Tampereen seudulta löytyy poikkeuksellisen hyvä keskittymä alan koulutusta, osaajia, asiakkuuksia ja kehityskumppaneita.

”Seudun yrityksillä on viimeiset pari vuotta mennyt tosi vauhdikkaasti. Tuotantotekniikan opiskelijat ovat hyvin haluttuja työntekijöitä. Lähes 90 prosenttia on alan töissä valmistuessaan”, kertoo Lanz.

Vastatakseen seudun älykkään automaation osaajatarpeeseen Tampereen yliopisto järjestää täydennyskoulutusta, muuntokoulutusta ja räätälöi yrityksille koulutuskokonaisuuksia.

Teemme yhteistyötä ja annamme tukemme erilaisin palvelukokonaisuuksin ja räätälöitävin opintomoduulein. Näihin voi kuulua esimerkiksi etäkoulutusta ja intensiivijaksoja. Tulevaisuudessa mennään tietysti yhä enemmän elinikäiseen oppimiseen.

Haaste: yksilöllisiä tuotteita, jäljitettävästi, ketterästi ja laadukkaasti

Fastems, jonka päätoimipiste sijaitsee Tampereella, tarjoaa älykkäitä automaatioratkaisuja valmistavalle teollisuudelle. Yrityksen asiakaskuntaan kuuluu muun muassa koneenrakennus- ilmailu- ja alihankintateollisuutta.

Tuotantotoimintaan haasteita luovat toimintaympäristön muutokset sekä tuotannon lisääntyvä monimutkaisuus. Valmistavan teollisuuden yritysten pitää kyetä valmistamaan yhä personoidumpia tuotteita, nopeammin, ja aiempaa tarkemmilla jäljitettävyysvaatimuksilla. Myös tuotteiden elinkaaren hallintaan ja elinkaaripalveluihin liittyy kasvavia odotuksia. Tämä kaikki vaatii kehitettäviltä automaatioratkaisuilta sekä niiden kehittäjiltä uudenlaista kyvykkyyttä ja ketteryyttä.

”Nyt rakennettavien automaatioratkaisujen tulee olla hyvin joustavia. Tämän päivän automaatiojärjestelmää pitää pystyä mukauttamaan muuttuvien tuotantotarpeiden edessä ja siihen liittyviä teknologioita pitää kyetä myös päivittämään. Tämä merkitsee esimerkiksi lisääntyvää robotiikan hyödyntämistä ja entistä älykkäämpiä ohjausratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvin pienten sarjojen, jopa yksittäiskappaleiden kustannustehokkaan valmistamisen. Ohjelmistojen rooli ratkaisujen keskiössä kasvaa edelleen”, kuvailee Fastemsin innovaatiokehitys ja tutkimusjohtaja Harri Nieminen.

Kehitystä vaaditaan siis paitsi fyysisissä automaatioratkaisuissa niin myös ohjausjärjestelmissä, datan hyödyntämisessä sekä robotiikan soveltamisessa järjestelmien osana. Myös robotin ja ihmisen välinen sujuva yhteistyö sekä siihen liittyvät turvallisuusratkaisut kehittyvät nyt vauhdilla.

Asiakkaalle pitää pystyä tarjoamaan yhä laajempia ja integroidumpia kokonaisuuksia, joissa hyödyttävyyttä ajatellaan entistä laajemman tuotantokokonaisuuden näkökulmasta. Meillä uutena avauksena ovat älykkäät tuotannon ohjaukseen liittyvät ratkaisut, joihin ei aina liity fyysistä automaatiota lainkaan. Näiden avulla pystytään esimerkiksi tuomaan järjestelmän ympärillä olevat stand alone -koneet ja manuaalioperaatiot ohjauksen piiriin.

Asiakkaan tarpeet siivittävät Fastemsin tuotekehitystä ja avoimen integraattorin ratkaisut eivät ole sidoksissa tiettyihin konemerkkeihin tai ICT-järjestelmiin.

”Tekniset ratkaisut kyllä aina löytyvät. Olennaista on syvällinen asiakastarpeen ymmärtäminen. Konsultatiivinen osaaminen merkitsee yhä enemmän.”

Rivakka ote kansainväliseen yhteistyöhön

Tampere on tarjonnut Fastemsille hyvät olosuhteet kasvuun.

”Osaajia tarpeisiimme on löytynyt toistaiseksi varsin hyvin. Lisäksi meillä on täällä hyvä kumppaniverkosto. Tampereen seutu on merkittävä koneenrakennuksen keskittymä Suomessa. Tämä luo osaltaan kehittymisen mahdollisuuksia ja tuo mukanaan niitä lähiasiakkuuksia, joiden kanssa voimme kehittää asioita yhdessä”, kuvailee Nieminen.

Tampereen yliopiston tuotantotekniikan professori Minna Lanz vahvistaa Fastemsin näkemyksen seudun vahvuuksista, mutta haluaa rohkaista yrityksiä rohkeampiin liikkeisiin myös kansainvälisesti.

Seudulla on sekä loppukäyttäjiä että järjestelmäintegraattoreita kohtuullisen pienellä alueella. Kansainvälisesti olemme saavutettavissa. Yliopisto- ja tutkimusmaailma on keskittynyt pienelle alueelle, minkä vuoksi yhteistyö on poikkeuksellisen helppoa. Kaipaamme kuitenkin lisää luovuutta ja rohkeutta kansainvälisiin yhteistyökuvioihin. Annamme aivan turhaa kilpailuetua muille pysymällä sivussa kansainvälisissä hankkeissa, Lanz painottaa.

Seuraava vientivetoinen kasvupyrähdys tulee jälleen vaatimaan moottorikseen aimo joukon osaajia.

”Suomessa syntyvyys laskee. Pitää tehdä paljon töitä, jotta saamme ihmisiä muualta tänne. Seuraavalla nousukaudella olemme pulassa, jos emme löydä tarvittavaa määrää osaavia työntekijöitä.”

 

Lisätietoja

Heini Wallander
Asiakkuusvastaava, teollisuuden tutkimus ja kehitys
Business Tampere
heini.wallander@businesstampere.com
puh. 040 735 5177

Ari Lylynoja
Asiakkuusvastaava, teollisuuden digitaaliset ratkaisut
Business Tampere
ari.lylynoja@businesstampere.com
puh. 050 568 7608

 

Teksti: Laura Merilä
Kuva: Fastems

Jaa uutinen