Kutsumme yrityksiä esittelemään kokeilujen kautta kehitettyjä ratkaisuja Tampere Smart City Week 2022 Expoon

Tampere Smart City Week -konferenssi ja -messutapahtuma esittelevät suomalaista osaamista kansainväliselle yleisölle 31.1.–2.2.2022 uudella UROS LIVE -monitoimiareenalla. Tapahtumassa on esillä älykkäitä ratkaisuja kaupungeille, yrityksille ja opiskelijoille sekä kaupunkilaisille. Älykaupunkikehitystä tehdään monilla eri aloilla ja tapahtuma esittelee uusia innovaatioita monipuolisesti. Uusia älykaupunkiratkaisuja kehitetään, jotta kaupungit olisivat yhä parempia niin yrityksille kuin kaupunkilaisillekin.

Haemme nyt Tampereen omalle messupisteelle mukaan yrityksiä, jotka ovat olleet mukana Smart Tampere -ohjelman aikana tehdyissä kokeiluissa. Tavoitteena on esitellä Smart Tampereen kanssa tehtyjä onnistuneita kokeiluja, joista yrityksenne on saanut kehitettyä palvelun tai tuotteen, jota haluatte skaalata eteenpäin Suomessa tai kansainvälisesti. Osallistuminen Tampereen ständille on maksullinen, mikä mahdollistaa yrityksenne esilläolon Tampereen kaupungin referenssikohteena. Osasto ja sen kustannukset jaetaan yritysten kesken. Osallistumismaksu sisältää Tampereen brändin mukaan toteutetun osaston, jolla voitte esitellä yrityksenne tuotetta tai palvelua. Tarkempia lisätietoja alla olevista yhteystiedoista.

Alustavat varaukset Tampereen pisteellä mukanaolosta tulee tehdä 21.6. mennessä ja lopullinen sitoutuminen tarvitaan syksyllä.

Tapahtumassa on mahdollisuus olla mukana myös suuremmalla yrityksen omalla messupisteellä tai saada suurempaa näkyvyyttä tapahtuman sponsorina. Odotamme tapahtumaan noin 3000–5000 kävijää Suomesta ja kansainvälisesti. Osa konferenssin sisällöstä toteutetaan myös virtuaalisesti, joten tarjolla on monipuolisia mahdollisuuksia osallistua. Isommista messuosastoista kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä suoraan Expon myyntiin: Sami Siurola, Tampereen Messut, sami.siurola@tampereenmessut.fi, p. 0207 701 236 / 040 734 3589.

Tampere Smart City Week 2022 Konferenssi ja Expo 31.1.–2.2.2022
(Expo auki 1.–2.2., ma 31.1. on Expon rakennuspäivä)
Lisätietoja tapahtuman verkkosivustolta www.tscw.fi

Lisätietoja ja paikkavaraukset:
Katri Schulze,
Koordinaattori, Tampere Smart City Week
Smart Tampere Ekosysteemiohjelma, Business Tampere
katri.schulze@businesstampere.com
0400 765 552

Tampere-ständin ilme ja koordinaatio:
Elina Virnala, koordinaattori
Tampereen kaupunki
elina.virnala@tampere.fi

Yritysten omat ständit:
Sami Siurola
Tampereen Messut Oy
p. 0207 701 236 / 040 734 3589
sami.siurola@tampereenmessut.fi

Jaa uutinen