Tapahtumat ovat koronakevään myötä saaneet uusia muotoja. Fyysisen läsnäolon on monin paikoin korvannut kotisohvalta käsin katsottava live-lähetys tai muu striimausvaihtoehto. Ne tapahtumat, jotka on pystytty koronarajoitusten puitteissa toteuttamaan, ovat joutuneet huolehtimaan osallistujien turvallisuudesta mittavin poikkeusjärjestelyin. Tämä herättää pohtimaan, voiko fyysinen läsnäolo olla jatkossa luksusta vain pienelle osallistujakunnalle, kun taas suurin osa väestöstä osallistuu tapahtumiin digitaalisesti. Samalla yhteisöllisyyden muodot ja tapahtumien rooli yhteisöllisyyden vahvistajina jopa kokonaisten kaupunkien tasolla muuttuvat väistämättä.
Osallistumisen murros ja tapahtumatuotannon uusi aika
Tapahtumien kuluttamisen monimuotoistumista on myös ollut kiinnostava seurata. Mikäli nyt havaittava muutos on pysyvä, paikan päällä järjestettävät tapahtumat nähdään tulevaisuudessa vain yhtenä jakelukanavana, jota pitkin elämyksiä koetaan ja kokemuksia jaetaan. Tämä muuttaa logiikkaa, jolla tapahtumia tuotetaan ja tapahtumapaikkoja suunnitellaan, rakennetaan tai varustetaan. Samalla voi syntyä tarpeita erilaisille palvelukonsepteille: tapahtumaosallistujat pääsisivät esimerkiksi valitsemaan erilaisia eristäytymisen (mutta kääntäen myös yhteen tulemisen) tasoja tarpeidensa ja vaatimustensa mukaan. Monissa kesän tapahtumissa, esimerkiksi Helsingin Suvilahden Live at TBA Terrace -tapahtumasarjassa osallistujia on jaettu turvavälien pitämiseksi pienempiin pöytäkuntiin yhtenäisen yleisömeren sijaan.
Tapahtumien monipuolisuus lisääntyy modernien teknologioiden myötä
Mitä ilmeisimmin välimuodot etä- ja livetapahtumien kokemisessa tulevat lisääntymään. Jo ennen nykyistä globaalia pandemiaa muun muassa oopperaa on toimivasti välitetty New Yorkin Metropolitanista huippuluokan äänentoiston tarjoaviin elokuvateattereihin. Teknologia-avusteisten etäosallistumisen muotojen vakiintuminen onkin sitä todennäköisempää, mitä varmemmin edessä on pitkä kakkosaalto ja etenkin, jos sitä seuraa jonkinlaisella viiveellä kolmosaalto. Tulevaisuudessa huippunopeat yhteydet ja tekoäly voivat luoda tapahtumamaailmoja, joita emme vielä osaa kuvitellakaan. Esimakua on saatu esimerkiksi yhdysvaltalaisräppäri Travis Scottin keikalla, joka toteutettiin kokonaan nuorten keskuudessa suositun Fortnite-pelin alustalla artistin esiintyessä vuoroin avaruudessa ja veden alla.
Kun mahdollisuus elämysten kokemiseen ei rajoitu enää paikan päälle pääsemiseen tai lippujen saatavuuteen, syntyy kehittyviä liiketoimintamahdollisuuksia. Kuitenkin samalla kilpailu kovenee, kun tarjolla olevien tapahtumien kirjo kasvaa. Etäosallistumisen yleistyessä naapuruston kiinnostavan pikkufestarin kanssa kilpailee maailmanluokan megatähden konserttikiertue, vaikka aiemmin nämä kaksi tapahtumaa eivät edes kuuluneet samaan kategoriaan. Entä nähdäänkö tulevaisuudessa hybriditapahtumia, joissa globaalien megatapahtumien osiksi tai niiden sisään voidaan kytkeä paikallisia, keskenään kommunikoivia moduulifestareita?
Kaupunkien rooli tapahtumakeskittyminä muuttuu?
Koronailmiön vaikutuksista suuriin ja tiivistyviin kaupunkeihin on puhuttu julkisuudessa laajasti etenkin asumisen mahdollisesti muuttuvien preferenssien osalta. Miten tapahtumat sovittautuvat tähän kehitykseen? Globaali väestönkasvu ja kaupungistuminen ovat ajaneet ihmisiä asumaan kaupunkeihin ja vuoteen 2050 mennessä jopa kaksi kolmasosaa väestöstä tulee asumaan kaupungeissa. Kaupungit ovat yhä suuremmassa määrin sosiaalisen ja taloudellisen elämän keskuksia, jotka tarvitsevat älykkään kaupungin elementtejä digitaalisine palveluineen.
Tapahtumat ovat vetovoimatekijöitä, jotka toimivat teollisella logiikalla: tarvitaan kriittistä massaa ja toimiva logistiikka. Suuret kaupunkiseudut pitävät yllä riittävää kysyntää monipuoliselle tapahtumatoiminnalle. Toisaalta kaupungit palvelukeskittyminä ovat täynnä toimijoita, jotka kykenevät rakentamaan palvelupaketteja esimerkiksi juuri etäyhteyksin toteutettavien tapahtumien ympärille. Tampereen kaupunkiseudulla on kovan luokan osaamista, jonka tapahtumatuotantoa voidaan myydä kulutettavaksi joko paikan päällä tai etänä, samalla tavalla kuin täältä vietiin ammoin muualla kulutettavaksi kangasta tai vetureita.
Turvallisuutta, mutta ei tylsyyttä
Loppukesästä Suomessakin järjestettiin muutamia festivaaleja. Osa kansasta pohti koronalingon riskiä ja osallistumisen mielekkyyttä. Toiset kenties huolestuivat, viekö ”pakotettu väljyys” tunnelmaa tapahtumilta. Ennen koronaakin harvalukuinen yleisö söi helposti rokkikeikan fiilistä ja sai ujoimmat jättäytymään taka-alalle. Esiintyjällä saattaa olla vaikeuksia saada kontaktia yleisöön ja antaa kaikkensa, jos lavan edusta ammottaa tyhjyyttään ja ihmiset vain istuvat. Ruuhka ja ahtaus sopivassa suhteessa tarjoiltuna antaa myös yleisölle tunteen yhteisöllisyydestä, saman asian äärellä olemisesta ja parhaimmillaan villitsee irrotteluun. Klubikeikka ei saa tuntua luokkahuoneelta. Toisaalta syksyn aikana selvinnee, missä määrin turvajärjestelyt ovat todellisuudessa ehkäisseet tartuntoja. Pitkää eristyskevättä seuranneena kesänä meno paikoin villiintyi.
Tässä tilanteessa on kuitenkin entistä selvempää, että turvallisuus luo perustan tapahtumille. Jos tapahtumat eivät ole turvallisia, ihmiset eivät tule niihin. Mikäli tapahtumat eivät ole viihdyttäviä, ihmiset eivät vaivaudu. Iloa pitää vaalia, sosiaalisen etäisyyden kaikilla asteilla.
SURE-hanke rakentaa osaltaan turvallisuuden ja tunnelman saumatonta yhteyttä.
Anniina Autero, Tampereen kaupunki, SURE-hankkeen projektipäällikkö
Iina Sankala & Ilari Karppi, Tampereen yliopisto