Tampereen Viinikanlahden kansainväliseen ideakilpailuun 57 ehdotusta

Tampereen Viinikanlahden ideakilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä 57 ehdotusta. Tuomaristo valitsee jatkoon enintään kuusi kilpailutyötä. Nimimerkillä varustettuihin suunnitelmiin voi nyt tutustua kilpailun verkkosivustolla.

Ideakilpailun toinen vaihe käynnistyy 15. marraskuuta. Jatkoon valittujen kilpailuehdotusten tekijät saavat tuomaristolta uusia ohjeita ja jatkavat suunnittelutyötään. Tuomaristo julkistaa voittajat huhtikuussa 2020.

Tampereen kaupungin strategian mukaisesti kilpailussa käytetään uusia digitaalisia työtapoja. Esimerkiksi digitaalinen vastaanotto- ja arviointijärjestelmä tekee kilpailusta ympäristöystävällisen, helpottaa saapuneiden ehdotusten käsittelyä ja mahdollistaa niiden viemisen verkkoon kaikkien katsottavaksi.

On loistavaa, että saapuneet ehdotukset ovat avoimesti esillä kilpailun sivustolla niin kaupunkilaisille kuin alan ammattilaisille Suomessa ja maailmalla. Uskon, että laaja näkyvyys parantaa hankkeen lopputulosta, toteaa tuomariston puheenjohtaja ja Tampereen kaupungin apulaispormestari Jaakko Stenhäll.

Viinikanlahden alue sijaitsee Pyhäjärven rannalla ja rajautuu Tampereen keskustaan. Alueella toimii nykyisin muun muassa jätevedenpuhdistamo. Kilpailun tarkoituksena on löytää parhaat mahdolliset ideat asumista ja vapaa-aikaa palvelevalle kaupunki- ja maisema-arkkitehtuurille. Viinikanlahti on yksi Tampereen kaupungin Viiden tähden keskustan kehitysohjelman kärkihankkeista.

Viinikanlahden kilpailusivusto:  https://tampere.weup.city/viinikanlahti-competition

Kilpailuun saapuneet suunnitelmat: https://first-phase-entries.viinikanlahti.weup.city

 

Lisätietoja

Jaakko Stenhäll
Apulaispormestari, Tampereen kaupunki
puh. 045 137 8505
Jaakko.Stenhall@tampere.fi

Minna Seppänen
Hankekehityspäällikkö, Tampereen kaupunki
puh. 040 150 9857
Minna.Seppanen@tampere.fi

Jaa uutinen