Taysin uusi järjestötila tuo vertaistuen lähelle asiakkaita

Taysin uuteen pääaulaan avautuvan järjestötilan myötä potilasjärjestöt tulevat entistä tiiviimmin osaksi sairaalan toimintaa. Potilasjärjestöt ovat tärkeässä roolissa toipumisprosessin tukemisessa sekä vertaistuen ja tiedon tarjoajina niin omaisille kuin potilaille. Järjestötila toteutetaan lisäksi digitaalisena ympäristönä, joka toimii kokoavana työkaluna ja tulee hyödyntämää myös tekoälyä vapaaehtoistyön ja vertaistuen ohjaamisessa.

PSHP:ssa kehitetään yhteistyötä järjestötoimijoiden kanssa siten, että potilasjärjestöistä tulee entistä kiinteämpi osa Taysin toimintaa. Taysin pääaulassa syksyllä avautuva järjestötila kokoaa sekä fyysisesti että digitaalisesti yhteen eri potilasjärjestöt, järjestöjen työntekijät ja vertaistukijat, Taysin palveluneuvojat sekä erikoissairaanhoidon asiakkaat ja heidän läheisensä. Nyt yhteistyössä järjestöjen kanssa ollaan rakentamassa mallia siitä, miten järjestötila ja sen tarjoama vertaistuki tulevat käytännössä toimimaan. Järjestötilan digitaalinen ympäristö on osa Tampereen kaupungin Smart Health -digitalisaatiohanketta.

Järjestöyhteistyö keskeinen osa sairaalan toimintaa

Järjestöillä on tärkeä rooli sairaalan palveluiden kehittämisessä potilaiden ja heidän läheistensä näkökulmasta. Lisäksi järjestöillä on keskeinen merkitys potilaiden kokonaisvaltaiselle tuelle potilaan polun eri vaiheissa erikoissairaanhoidosta kodin arkeen. Järjestöjen läsnäolo siellä, missä asiakkaat jo ovat auttaa asiakkaita ja järjestöjä kohtaamaan toisensa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, esimerkiksi jo diagnoosia odotettaessa.

Sairaala ja erikoissairaanhoito ovat vain pieni pala potilaan elämässä. Silti sairaalan pitää pystyä tukemaan myös potilaan muuta elämää. Tässä auttaa se, että potilasjärjestöt ja asiakkaat kohtaavat toisensa mahdollisimman saumattomasti, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallintoylihoitaja Tiina Surakka, joka toimii hankkeessa vertaistuen prosessin omistajana.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä on jo pitkät perinteet potilasjärjestöyhteistyöstä. Uusi järjestöyhteistyömalli tuo järjestötoimijat kuitenkin vielä entistä lähemmäs sairaalaa ja asiakkaita.

– Järjestöt ovat lähteneet todella innostuneesti mukaan. He pääsevät lähemmäs asiakkaitaan ja tulevat tutuksi sairaalan yksiköille. Luomme luontevan toimintamallin, jossa kaikki asianosaiset ovat jo koolla yhdessä tuottamassa vuoropuhelua ja kehittämässä eteenpäin, kertoo Tays TKI-keskuksen suunnittelija Anne Vesaranta, joka on toiminut avainroolissa uuden pääaulan toiminnallisessa suunnittelussa ja järjestöyhteistyön kehittämisessä.

Mukana ovat jo lähes kaikki suurimmat potilasjärjestöt kuten HengitysliittoAivoliitto ja Pirkanmaan syöpäyhdistys.

Järjestötilassa aina ihminen tavattavissa

Fyysisesti järjestötila sijaitsee Taysin uuden pääaulan yhteydessä. Järjestötila ja pääaula avautuvat syyskuussa 2019 Tampereen päivänä. Järjestötila koostuu lasiseinäisestä etuhuoneesta vastaanottotiskeineen sekä oleskelutilasta, joka on käyttötarpeen mukaan muunneltavissa. Tilassa on aina tavattavissa ihminen, joka osaa kertoa vierailijalle järjestöjen palveluista. Silloin, kun minkään järjestön edustajaa ei ole paikalla, tilassa on tavattavissa Taysin palveluneuvoja.

Tarkoitus on, että kaikki osaavat ohjata järjestötilaan ja neuvoa, mistä saa tietoa ja ihmisen joka kuuntelee. Järjestötilassa tiedetään, mitä on tarjolla ja järjestöt tarjoavat tuen, jos potilas tai hänen läheisensä niin haluaa, Surakka kuvailee toiminta-ajatusta.

Tays toimii järjestötilan koordinoijana, mutta järjestöt tuottavat kaiken tilan toiminnan ja sisällön. Eläväisessä järjestötilassa järjestöt voivat vapaasti organisoida esimerkiksi erilaisia teemapäiviä, työpajoja, luentoja tai tapahtumia.

Digitaalinen järjestötila tekee toimintaa näkyväksi

Digitaalisena järjestötila toteutetaan Vapaaehtoistyö.fi-alustalla. Digitaalinen järjestötila toimii esimerkiksi palveluneuvojan tärkeänä työvälineenä. Digitaalinen alusta kokoaa yhteen helposti saataville Tampereen alueen järjestöt ja niiden tuottamat palvelut ja tuen. Vapaaehtoistyö.fi-alustalla on jo yli kymmenen vuoden kokemus vapaaehtoistyön digitaalisesta organisoimisesta. Se on käytössä laajalti ympäri Suomen, rekisteröityneenä on noin 26 000 vapaaehtoista ja alustalla tarjolla yli 1000 vapaaehtoistehtävää. Vapaaehtoistyö.fi-sivustolle avataan Taysille oma osio, johon kootaan muun muassa kaikki potilasjärjestöistä saatavilla olevat palvelut, vapaaehtoiset ja vertaistukijat sekä ajankohtaiset tapahtumat.

Tämä on väline vapaaehtoisuuden kehittämiseen. Digitaalisessa tilassa toiminta on näkyvillä ja sitä voidaan organisoida. Alustalla potilasjärjestöt voivat välittää palveluitaan ja asiakkaat voivat pyytää apua, kuvailee alustan ideaa Vapaaehtoistyö.fi:n tuottaja Ilkka Kalmanlehto.

Digitaalinen alusta mahdollistaa toiminnan näkyväksi tekemisen ja voi esimerkiksi houkutella mukaan uusia vapaaehtoistyöntekijöitä.

Vapaaehtoistyöntekijät sekä vertaistukijat, jotka kohtaavat potilaat ja heidän läheisensä digitaalisen järjestötilan kautta ovat aina oman potilasjärjestönsä kouluttamia ja varmentamia turvallisia henkilöitä. Digitaalinen ympäristö on siten apuväline vapaaehtoistyön organisoimiselle ja tarvittavan tuen löytämiselle.

Vertaistuki potilaan polulla

Uuden järjestötilan pääpainopisteenä ovat vapaaehtoistyö ja vertaistuki. Sekä digitaalisen alustan että pääaulan järjestötilan avulla järjestöjen vapaaehtoiset sekä Taysissa asioivat potilaat ja heidän läheisensä voivat kohdata toisensa ja saada vertaistukea. Vertaistuki tarkoittaa kokemusten jakamista toisen saman kokeneen kanssa eli kokemustietoon perustuvaa tukea.

Vertainen tarkoittaa yleisesti henkilöä, jolla on sama kokemustausta kuin potilaalla. Hänellä on ollut esimerkiksi sama sairaus. Vertaistukija taas tarkoittaa vertaista, jolla on järjestön antama vertaistukijan koulutus. Vertaistukija ei kerro vain omista kokemuksistaan vaan kulkee tuettavansa rinnalla ja osaa vastata kysymyksiin, Surakka avaa termistöä.

Järjestöjen tuottama vertaistuki tukee ongelmien ennaltaehkäisyä ja potilaiden arjessa jaksamista. Esimerkiksi potilaan kotiuttamisen jälkeen potilasjärjestöjen koulutetut vertaistukijat ja järjestön toiminta voivat olla potilaan ja tämän läheisten tukena arkeen kiinnittymisessä. Toisena digitaalisen palveluna käytetään jo luotua Terveyskylän Vertaistaloa, jota Tays on osaltaan ollut kehittämässä.

Taysissa luodaan uutta tekoälyn avulla

Digitaalinen järjestötila tulee hyödyntämään myös tekoälyä vapaaehtoistyön apuna. Tekoäly tarkoittaa algoritmipohjaisia toimintoja, jotka auttavat käyttäjää toimimaan entistä paremmin. Algoritmi oppii vain asiantuntijoiden opettamana, se tulee siis valjastaa käyttötarkoitukseensa sopivaksi. Näin tekoäly toimii työvälineenä muiden joukossa.

Digitalisaation myötä myös AI on tullut osaksi arkeamme. Tämä on potilaiden hyvinvoinnin ja vapaaehtoistyön uusi avaus, visioi Kalmanlehto.

Tekoäly voi auttaa vapaaehtoisia toimimaan entistä paremmin ja potilaita löytämään heille parhaiten soveltuvan avun ja tuen juuri oikeaan aikaan. Tekoäly voi esimerkiksi ehdottaa vapaaehtoisille heitä mahdollisesti kiinnostavia uusia tehtäviä sekä kannustaa ja aktivoida.

Tekoälyn vahvuus on säännönmukaisten prosessien tunnistamisessa. Se oppii siihen syötetystä tiedosta ja osaa ennakoida tulevaa. Syksyllä alkavassa pilottikokeilussa Taysin järjestötilassa Vapaaehtoistyö.fi-alustalla tekoäly on ensimmäistä kertaa käytössä vapaaehtoistyön ohjaamisen apuvälineenä. Pilotista saatavien kokemusten perusteella tekoäly vapaaehtoistyön tukena voidaan laajentaa käyttöön koko maassa.

Jaa uutinen