Teemat

Rakentaminen, energia ja infra

Tampereen väkiluku kasvaa noin 3 000 asukkaalla vuodessa, joten alueelle rakennetaan jatkuvasti uusia rakennuksia ja uutta infrastruktuuria. Uusien rakennusten suunnitteluun  ja käyttöön tarvitaan uusia ympäristöystävällisiä ja vähäpäästöisiä ratkaisuja, jotta kaupunki voi kasvaa kestävästi. Toisaalta myös vanhan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseen tarvitaan uusia keinoja, jotta energiankulutuksen päästöt saadaan alas. Uusien ratkaisujen tulee olla samalla myös terveellisiä ja viihtyisiä.

Mikäli haluat olla mukana älykkäiden rakennusten ja asuinalueiden suunnittelussa, valitse sinulle sopivimmat tavat ja osallistu teeman toimintaan. Luodaan yhdessä kaupunkiin toimivia ja energiatehokkaita rakentamisen ja energiankäytön ratkaisuja, jotka voi monistaa muihin maihin ja kaupunkeihin!

Kuka voi osallistua?

Teeman toiminta on suunnattu pienille ja suurille yrityksille sekä tutkimus- ja oppilaitoksille jotka kehittävät älykkääseen rakentamiseen ja asumisen energiatehokkuuteen liittyviä tuotteita ja palveluita. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi nollaenergiarakentamiseen, monimuotoisten energiajärjestelmien toteuttamiseen, energiatehokkuuden seurantaan ja käyttäjien ohjaamiseen liittyviä ratkaisuja.

Teemaan voivat osallistua myös kiinteistöjen omistajat, jotka haluavat ottaa uusia ratkaisuja käyttöön. Asukkaat voivat kommentoida ja testata uusien ratkaisujen toimivuutta.

Video

Katso videolta, miten energiantuotannon ja -kulutuksen tulee muuttua, jotta Tampere on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Video

Katso videolta, miten esimerkiksi infrarakentamisen tulee muuttua, jotta Tampere on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Video

Katso videolta, miten asumisen ja rakentamisen tulee muuttuua, jotta Tampere on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Tiesitkö?

Tampere on vetovoimaisin asuinpaikka

Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan useampi kuin joka kolmas suomalaisista voisi ajatella muuttavansa Tampereelle. Tampere arvioidaan myös kokonaismielikuvaltaan parhaaksi asuinpaikaksi.

Ota yhteyttä

Laura Inha

Ohjelmapäällikkö

Kestävä Tampere 2030 -ohjelma

Tampereen kaupunki

— +358 40 801 6035

— laura.inha@tampere.fi